Opinta blogi - Kehitä oppimistasi

Blogimme keskittyy kaikkeen oppimiseen liittyvään. Lue uusimmat neuvot ja vinkit, joilla voit tehostaa omaa opiskeluasi ja tehdä oppimisesta hauskaa.

Pauli Raivio·2. helmikuuta 2023·7 minuutin luku
10 vinkkiä tehokkaampaan opiskeluun 2023

Vuosi on aluillaan, joten on tietysti paikallaan lupailla tekevänsä kaiken paremmin ja olevansa parempi ihminen kuin viime vuonna. Myös opiskelun tehostamiseen ja helpottamiseen löytyy runsaasti keinoja, joihin kannattaa vähintäänkin tutustua. Kaikkein parasta on, että mikäli saat uudet rutiinit kuntoon, saat…

Pauli Raivio·14. marraskuuta 2022·6 minuutin luku
Luovu näistä tehottomista opiskelutekniikoista

Kävimme eräässä läpi tehokkaimpia opiskelutekniikoita hyvin yleisluontoisesti. Päähuomio tehokkaan opiskelun osalta on, että aktiiviset menetelmät tuntuvat kerta toisensa jälkeen vievän erävoiton passiivisista menetelmistä. Aktiivisilla opiskelumenetelmillä tarkoitetaan…

Pauli Raivio·27. kesäkuuta 2022·7 minuutin luku
Mikä minusta tulee isona? – apuja urasuunnitelmien pohtimiseen

Oppiminen on parhaimmillaan itsessään motivoiva ja merkityksellinen osa elämäämme. Lähes jokainen voi kuvailla itseään kertomalla olevansa kiinnostunut kehittämään itseään. Miksipä ei, sillä juuri kasvu ja kehitys luovat kuin itsessään tarkoituksellisuutta elämään. Oppiminen ja etenkin opiskelu kuitenkin ovat…

Pauli Raivio·12. toukokuuta 2022·4 minuutin luku
Miten muisti toimii?

Sherlock Holmes pohti romaanissa Punaisten kirjainten arvoitus muistia vertaamalla sitä ullakkoon, joka hiljalleen täyttyy työkaluista, tavaroista ja huonekaluista, joita keräämme matkan varrella. Sherlockin mukaan viisas mies kerää ainoastaan hyödyllisiä ja työskentelynsä kannalta oleellisia asioita. Sen…

Pauli Raivio·25. huhtikuuta 2022·5 minuutin luku
Voiko lukunopeutta kehittää?

Yksi perinteisempiä ja edelleen ylivoimaisesti käytetyin tapa oppia on lukeminen. Jokainen oppija on varmasti jossain välissä pohtinut, voisiko luku-urakasta selvitä nopeammin. Nopeushan on tehokkuutta, kukapa nyt ei tehokas haluaisi olla. Voiko siis lukunopeutta kehittää ja miten? Kyllä voi, mutta samalla…

Pauli Raivio·14. maaliskuuta 2022·6 minuutin luku
Onnistu ylioppilaskirjoituksissa – 10 vinkkiä huippusuoritukseen

Ylioppilaskirjoitukset ovat lukio-opiskelun huipentuma, joiden merkitys esimerkiksi jatko-opintojen kannalta on valtaisa. Olisi suorastaan traagista, mikäli kaiken vaivannäön ja opiskelun jälkeen et pystyisikään huippusuoritukseen varsinaisena koepäivänä. Kaikki ihmiset eivät todellakaan ole parhaimmillaan…

Pauli Raivio·11. joulukuuta 2021·6 minuutin luku
Opiskelu on raskasta – Näin kevennät työkuormaasi

Oppiminen on parhaimmillaan motivoivaa, tehokasta ja tuntuu sujuvan kuin rasvattu. Aihe itsessään on niin kiinnostava, että siihen on helppo uppoutua pitkäksi aikaa unohtaen kaiken muun ympäriltä. Sitten on oikea maailma, jossa homma ei usein suju näin helposti. Kuulostaako joku seuraavista tutuilta: Opiskel…

Pauli Raivio·20. marraskuuta 2021·6 minuutin luku
Kuinka opiskella tehokkaasti – vältä näitä yleisiä virheitä

Kukapa ei haluaisi olla tehokkaampi opiskelija? Eikö olisi upeaa saada aikaan enemmän, mutta vähemmällä vaivalla ja työmäärällä. Tehokkuus voi tietysti kuulostaa joskus kylmältä, kliiniseltä tai aikaamme liiankin sopivalta ikimantralta. Vaatimus olla kaikessa tehokkaampi voi nostaa sykkeet ja stressitasot…

Pauli Raivio·7. lokakuuta 2021·3 minuutin luku
Kuinka priorisoida oikeasti tärkeät asiat opiskelussa?

Opiskelukalenteri täyttyy, deadlinet paukkuvat, jatkuva kiire painostaa ja vanha ystävämme on asettunut mukavasti vakiovieraaksi sohvan nurkkaan. Tietysti myös aikaisemmin lupaamamme osallistuminen ainejärjestön sitsitoimikunnan suunnittelupalaveriin tuntuu juuri nyt todella tyhmältä ajatukselta. Suur…

Pauli Raivio·26. syyskuuta 2021·4 minuutin luku
Millaiset tavoitteet parantavat opiskelusuorituksia parhaiten?

Lähes kaikilla meistä on tavoitteita, joita kohti ponnistelemme joko tietoisesti tai antamalla niiden toimia . Osa tavoitteista on häilyvämpiä unelmia siinä missä toiset ovat hyvinkin tarkkaan määriteltyjä, konkreettisia ja mitattavia. Opiskelussa tavoitteita kannattaa asettaa ainakin niiden…

Pauli Raivio·30. elokuuta 2021·4 minuutin luku
Näin suunnittelet ja toteutat hyviä ryhmätöitä

Halusitpa tai et, joudut lähes väistämättä tekemään muiden kanssa yhteistyötä opiskellessasi. Joskus ryhmätyöt ja massaopetus turhauttavat ja ansaitusti, kun etenisimme omaa tahtia huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin. Toisaalta sosiaalisessa oppimisessa on myös valtavasti potentiaalia ja olisi suorastaan…

Pauli Raivio·9. elokuuta 2021·7 minuutin luku
Viisi sitkeästi elävää oppimismyyttiä, joista kannattaa luopua

Oppimisesta ja opiskelusta löytyy valtavasti tietoa, kuten mistä tahansa aiheesta nykyään. Hakukoneesta eivät tulokset lopu kuten eivät sisällöntuottajienkaan ideat ja tavat kierrättää vanhaa sisältöä. Internetin eräs harmillinen ominaisuus on siinä, että virheellinen tieto ja haitalliset trendit saattavat…

Pauli Raivio·31. heinäkuuta 2021·6 minuutin luku
LOPS 2021 uudistaa lukion syksyllä – täsmävinkit opiskelijalle

Uudet lukion opetussuunnitelman perusteet astuvat voimaan elokuussa 2021. Perusteita ja lukio-opetusta kehitetään ja uudistetaan säännöllisesti, mutta tällä kertaa luvassa on tavallista suurempia muutoksia, jotka muuttavat lukio-opiskelun arjen kokonaisuudessaan. Lue tästä parhaat keinot varautua uudistuksiin…

Pauli Raivio·23. heinäkuuta 2021·7 minuutin luku
LOPS 2021 uudistaa lukion syksyllä – keskeiset muutokset ja niiden vaikutukset opiskeluun

Opetushallitus julkaisi uudet lukion opetussuunnitelman perusteet 2019. Uudistunut LOPS on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa 2021 syyslukukauden alkaessa. Muutoksia perusteisiin on tehty aikaisemminkin, mutta tällä kertaa kyseessä on poikkeuksellisen suuri uudistus, joka muuttaa nykymuotoisen lukion…

Pauli Raivio·5. heinäkuuta 2021·4 minuutin luku
Näin voitat koejännityksen – optimoi suorituksesi tentissä tai kokeessa

Koe tai tentti jännittää lähes aina, vaikka kyseessä ei olisi edes kovin tärkeä suoritus. Jännitys on täysin luonnollinen reaktio kokiessamme alitajuisesti olevamme uhkaavassa tai ylimääräisiä voimavaroja vaativassa tilanteessa. Koetilanne ei tietysti aiheuta fyysistä uhkaa, mutta suoriutumistaso määrittelee…

Pauli Raivio·12. kesäkuuta 2021·5 minuutin luku
Mitä tehdä opiskelustressin iskiessä?

Jokainen opiskelija tietää, miltä stressi tuntuu ja aivan yhtä moni pitää sitä varsin epämiellyttävänä olotilana. Deadlinet paukkuvat ja tenttiä tai kokeita pukkaa toisensa perään. Tuntuu siltä, ettei mihinkään pysty keskittymään kunnolla ja kaiken kukkuraksi aivot tuntuvat toimivan puolitehoilla. Mikä…

Pauli Raivio·1. kesäkuuta 2021·5 minuutin luku
Näin opiskelet aktiivisesti soveltamalla ja luomalla tietoa

Oppiminen on todella laaja käsite, sillä lähes kaikki muutokset toimintatavoissa voidaan oikeastaan kuvailla oppimisena. Oppimista tapahtuu silloin kun kuulet uuden sanan vieraasta kielestä kuten myös keksiessäsi uuden tavan pestä astiat yhä tehokkaammin. Erityisesti taitojen oppimisessa käytännön tekeminen j…

Pauli Raivio·25. toukokuuta 2021·4 minuutin luku
Yksinkertaistamalla opit mitä tahansa tehokkaasti – tiivistelmät ja Feynmanin tekniikka

Aivomme eivät ole viritetty ymmärtämään tai muistamaan monimutkaista tai abstraktia tietoa. Luonnonvalinta on pitänyt huolen siitä, että konkreettinen ja selviytymisen kannalta oleellinen tieto priorisoituu aivoissa. Esivanhempiemme aikana sapelihammaskissaa ei paettu ratkaisemalla yhtälöitä tai ryhmästatusta…

Pauli Raivio·17. toukokuuta 2021·5 minuutin luku
Parhaat tavat kerrata kokeeseen tai tenttiin

Suurin osa oppijoista hallitsee hyvin tiedon vastaanottamisen ja hankkimisen menetelmät. Käytännössä tämä tarkoittaa lukemista tai opiskelumateriaalien tankkaamista jollain muulla tavalla. Kompurointi alkaa siinä vaiheessa, kun tiedolla pitäisi tehdä jotain, esimerkiksi soveltaa koetilanteessa. Tieto ei vain…

Pauli Raivio·8. toukokuuta 2021·4 minuutin luku
Hajautettu opiskelu on tehokkaan oppimisen kulmakivi

Kuulostaako seuraava tapahtumasarja tutulta: Aiot lukea kokeeseen yhteensä 10 tuntia ja koe on viiden päivän päästä. Suunnittelet opiskelu-urakkasi niin, että opiskelet joka päivä 2 tuntia ja käyt nappaamassa kokeesta kiitettävän. Todellisuudessa havahdut viimeisenä iltana ennen koetta YouTuben äärestä…

Pauli Raivio·29. huhtikuuta 2021·4 minuutin luku
Miten tehdä hyviä muistiinpanoja opiskellessa?

Muistiinpanojen tekeminen on lähes välttämätön vaihe tehokkaassa ja aktiivisessa opiskelussa. Muistiinpanojen tekeminen vie oman aikansa, joten tehokkuus ja valikoivuus korostuvat. Jokaisella on oma tyylinsä, mutta käymme tässä läpi muutamia yleisiä periaatteita, joiden avulla otat parhaan mahdollisen hyödyn…

Pauli Raivio·21. huhtikuuta 2021·8 minuutin luku
5 vinkkiä pääsykokeisiin valmistautumiseen

Todistusvalinnan osuus korkeakoulujen pääsypaikoista korostuu nykyään, mikä on vähentänyt pääsykoevalinnalla sisään pääsevien osuutta. Osalle pääsykokeet ovat kuitenkin ainoa reitti päästä sisään unelmien opiskelupaikkaan, joten huolellinen valmistautuminen kokeeseen on kaikki kaikessa. Valmennus- ja…

Pauli Raivio·5. huhtikuuta 2021·5 minuutin luku
Muistitekniikoiden hyödyntäminen opiskelussa

Lähes jokainen varmaan haluaisi muistaa tehokkaammin. Kukapa ei olisi unohtanut kriittistä tiedonmurua kokeessa tai joutunut kiusalliseen tilanteeseen, kun hiljattain tavatun henkilön nimi katoaakin mielestä tavatessa tämän uudestaan. Suurimmalle osasta opiskelijoista on myös varsin tuttua opiskella aihe…

Pauli Raivio·27. maaliskuuta 2021·4 minuutin luku
Miten oppia tehokkaasti? Käytä kaikkia aisteja oppimiseen

Opitko parhaiten kuulemalla, lukemalla vai kenties tekemällä itse? Vai oletko erittäin visuaalinen oppija, joka muistaa kaiken näkemänsä? Ihmisten luokittelu ja yksilöinti heidän korostuneiden oppimiskanaviensa perusteella on ollut suosittu aihe oppimiskeskustelussa siitä saakka, kun ne nousivat pinnalle 1970…

Pauli Raivio·17. maaliskuuta 2021·3 minuutin luku
Näin opiskelet tehokkaasti laajoja kokonaisuuksia

Kuinka opiskella tehokkaasti kun sinun täytyy oppia jokin iso kokonaisuus, esimerkiksi historian kurssi lukiossa tai yksi tai useampi kirja pääsykoetta varten? Voit ymmärtää ja oppia kokonaisuuksia kahdella tavalla: joko ymmärrät ensin osatekijät, joiden kautta kokonaisuus muodostuu tai sitten hahmotat ensin…

Pauli Raivio·9. maaliskuuta 2021·5 minuutin luku
5 helppoa opiskelurutiinia tehokkaaseen oppimiseen

Eikö olisi upeaa, jos voisit sormia napsauttamalla aloittaa intensiivisen keskittymisen, työskennellä häiriöttömästi, olla jatkuvasti motivoitunut ja tuntea, kuinka aivosi imevät tietoa pesusienen lailla? Tiedät yhtä hyvin kuin minä, että moinen on toiveajattelua. Tosi maailmassa joudumme jatkuvasti…

Pauli Raivio·2. maaliskuuta 2021·6 minuutin luku
Miten parantaa motivaatiota opiskeluun?

Jokainen tietää, että minkä tahansa asian tekeminen on uskomattoman vaikeaa, jos motivaatio on vähissä tai sitä ei ole laisinkaan. On myös tuiki tavallista, että motivaatio liikkuu aaltoilevana liikkeenä. Ei kannata olla huolissaan, jos joka aamu ei tunnu maailman siisteimmältä jutulta avata tenttikirjaa…

Pauli Raivio·23. helmikuuta 2021·5 minuutin luku
Kuinka parantaa keskittymistä opiskeluun?

On erittäin helppoa suunnitella opiskelevansa seuraavan viiden päivän aikana kaksi tuntia tehokkaasti joka päivä, jonka jälkeen olemme valmiita esimerkiksi tenttiin. Suunnitelmissa opiskelu on aina keskittynyttä ja häiriötöntä. Saamme paljon aikaiseksi ja etenemme jopa tavoitevauhtia nopeammin. Mahtavaa! Tode…

Pauli Raivio·16. helmikuuta 2021·4 minuutin luku
Tehokkaimmat opiskelutekniikat vertailussa

Mikä on paras tekniikka opiskella? Millä tavalla opiskellen saa parhaat arvosanat ja pääsee vähimmällä työmäärällä? Valitettavasti yksinkertaista vastausta ei voi antaa. Parhaat opiskelutekniikat ovat usein yksilöllisiä ja niiden käyttö on tilannesidonnaista. Esimerkiksi matematiikkaa kannattaa opiskella…

Pauli Raivio·9. helmikuuta 2021·8 minuutin luku
Kuinka opiskelutapojen muutos nosti arvosanojani yliopistossa?

Pärjäsin yliopistossa varsin hyvin. Mitä pidemmälle opintoni etenivät, sitä haastavammiksi ne tietysti muuttuivat. Menestyin kuitenkin paremmin, vaikka käytin vähemmän aikaa opiskeluun kuin opiskelun alkuvaiheessa. Yliopiston viimeisinä vuosina tein samaan aikaan töitä ja olin mukana jos jonkinlaisessa…

Haluatko ilmaisia opiskeluvinkkejä?

Tilaa uutiskirjeemme ja saat uusimmat vinkit suoraan sähköpostiisi.