Takaisin

5 helppoa opiskelurutiinia tehokkaaseen oppimiseen

focus habits planning
· 5 min luku
5 helppoa opiskelurutiinia tehokkaaseen oppimiseen

Eikö olisi upeaa, jos voisit sormia napsauttamalla aloittaa intensiivisen keskittymisen, työskennellä häiriöttömästi, olla jatkuvasti motivoitunut ja tuntea, kuinka aivosi imevät tietoa pesusienen lailla?

Tiedät yhtä hyvin kuin minä, että moinen on toiveajattelua.

Tosi maailmassa joudumme jatkuvasti työskentelemään pitääksemme keskittymisen yllä ja tiedostamattomat häiriöt ja kiusaukset vaanivat aina nurkan takana.

Kuulostaako tutulta:

Voin aivan hyvin katsoa vielä yhden jakson ennen kuin aloitan.

En ole juuri nyt motivoitunut, joten tuskin kannattaa edes yrittää.

Katson vielä kerran Instan läpi ja sitten rupean työskentelemään

Tosiasiassa emme edes välttämättä selitä asioita tietoisesti itsellemme, vaan olemme käytännössä tapojemme orjia.

Tiedostamattomat tavat määrittelevät tehokkuuttamme ja keskittymistämme

Onko meillä oikeasti vapaa tahto vai olemmeko sittenkin tapojemme ja rutiiniemme orjia? Entäpä jos rationaalinen valitseminen onkin loppujen lopuksi pelkästään jo tehtyjen valintojen järjellistä perustelemista itselle?

Jyrkän deterministisesti maailmaan ja valinnanmahdollisuuksiin suhtautuvat ajattelijat ovat vakuuttuneita siitä, että vapaata tahtoa ei oikeastaan ole olemassa ja kaikki valintamme ovat oikeastaan etukäteen päätettyjä.

Kyseisen logiikan mukaan monimutkainenkin valintatilanne voidaan aina palauttaa sen pienimpiin osatekijöihin eli ympäristöön, aistihavaintoihimme ja reaktioon näiden pohjalta.

Vapaan tahdon kieltäjät ovat sitä mieltä, että valinta on joka tilanteessa jo tehty, ja selitämme sen jälkikäteen järjellisesti itsellemme. Ainoa mitä voimme tehdä on muuttaa olemassa olevia reaktiotapojamme ja luoda toimintaympäristön ja ehdot, jossa tiedostamaton valinta osuu paremmalla todennäköisyydellä tavoitteidemme mukaisesti.

Ajatus on kasvattanut viime vuosikymmenen aikana valtavasti suosiotaan esimerkiksi itseapukirjallisuuden parissa, ja tunnetuin teos lienee Charles Duhiggin Power of Habit. Duhigin mukaan olemme pääsääntöisesti kokoelma omaksuttuja rutiineja ja tapoja, jotka aktivoituvat ja toimivat tiedostamatta ympäristön ärsykkeiden perusteella.

Tavat perustuvat siihen, että toistamalla asiaa yhä uudestaan ja uudestaan, siihen liittyvät hermoverkot aivoissa vahvistuvat ja tiedonsiirto nopeutuu. Lopulta meidän ei edes tarvitse ajatella tai keskittyä toimintaan tietoisesti. Esimerkiksi pyörällä ajo luonnistuu sinulta varmasti hienosti ilman jatkuvaa tietoista pohdiskelua asian tiimoilta.

Tavat koostuvat kolmesta osasta:

  1. Vihje
  2. Toimintarutiini
  3. Palkinto

Nämä kolme osaa pätevät sekä hyvissä että huonoissa tavoissa. Loppujen lopuksi kyse on palkinnoista ja aivojen tunteidensäätelystä.

Esimerkiksi, jos sinulle on kehittynyt haitallinen tapa lykätä opiskelusession aloittamista ja syöksyä sosiaaliseen mediaan silloin, kun pitäisi keskittyä, vihjeesi on tunnetila ja hetki, jolloin pitäisi koota ajatukset ja keskittyminen. Tämä taas aktivoi epämieluisia tunnetiloja, sillä keskittyminen on vaikeaa ja aivot haluavat säästää energiaansa.

Toiminta on hakeutuminen miellyttävämmän tunnetilan pariin avaamalla älypuhelin ja sosiaalisen median ikuinen virta. Tietoinen mielesi saattaa tässä vaiheessa perustella asian niin, että hetken somesessio itse asiassa antaa sinulle energiaa ja motivaatiota työskentelyn aloittamiseen.

Palkinnosta vastaa aivojen palkitsemisjärjestelmä, joka takaa ryöpyn mielihyvähormoni dopamiinia, kun avaat sosiaalisen median.

Muuttamalla rutiinejasi ja tapojasi voit lisätä tehokkuutta opiskeluun

Selitämme järjellisesti, että voimme hyvin tsekata puhelimen nopeasti ja sen tuomalla hyvällä fiiliksellä jaksamme opiskella paremmin, mutta todellisuus on liian usein, että eksymme lykkäämisen mustaan aukkoon ja aloittaminen vain vaikeutuu.

Duhig ja muut aiheesta kirjoittaneet painottavat, että meidän ei tulisi yrittää lopettaa huonoja tapoja ja aloittaa hyviä voimalla ja väkisin vaan muuttaa huonot hyviksi manipuloimalla jotain tavan osa-alueista.

Lykkäämisesimerkissä vihje on edelleen tunnetila ja hetki, kun aloitat opiskelusession. Kun tunnet epämieluisan tunteen hengitä muutama kerta syvään ja aloita opiskelu jostain todella helposta tehtävästä. Päätä, että keskityt vähintään viisi minuuttia ja teet sitten uuden päätöksen siitä, mitä teet seuraavaksi.

Todennäköisesti jatkat opiskelua, kun haastavin vaihe eli aloitus on ohitettu. Korvattava “huono” tapa taas muutetaan palkinnoksi eli suot itsellesi jokaisen puolen tunnin opiskelujakson jälkeen 5-10 minuuttia sosiaalisessa mediassa. Näin mielihyvä pikkuhiljaa ankkuroituu palkinnoksi keskittymisestä.

Viisi tehokasta opiskelurutiinia

1 – Käytä etukäteen määriteltyjä keskittymisjaksoja

Päätä jo opiskelun aloittaessasi, kuinka pitkään aiot opiskella kerrallaan ja milloin pidät tauon. Eräs suosituimmista tehokkaan työskentelyn tekniikoista on Pomodoro, jolla luodaan määrätyn pituisia keskittymisjaksoja, joita seuraa tauko.

Voit esimerkiksi työskennellä 25 minuuttia intensiivisesti jättäen kaikki häiriötekijät kätesi ulottumattomiin. Kellon soidessa annat aivoillesi ansaitun lepotauon ja teet jotain rentouttavaa viiden minuutin ajan. Tämän jälkeen aloitat uuden tehokkaan opiskelujakson.

2 – Määritä itsellesi palkinto, joka seuraa keskittyneestä opiskelusta

Jokaisella meistä on mielenkiinnon kohteita, joihin emme kerkeä tai pysty keskittymään niin paljon kuin haluaisimme. Tietysti olisi hauskaa pyhittää koko päivä videopeleille, mutta harvalla on tähän mahdollisuutta, ja toisaalta hohtokin voisi kadota nopeasti.

Sen sijaan nämä mielenkiinnon kohteet toimivat loistavina palkintoina intensiivisille keskittymisjaksoille. Esimerkiksi 4-1 suhde voi toimia hyvin. Työskentelet neljä tuntia, jonka jälkeen suot itsellesi tunnin peliaikaa. Muista toki tauot ja minipalkinnot taukojen aikana. Myös ruoka, juoma, sosiaalinen media ym. toimivat mainioina palkintoina.

3 – Aloita opiskelu aina samalla tavalla ja mielellään samaan aikaan

Jos aikataulusi sallivat, kannattaa työskentelyaika vakioida sellaisiin tunteihin, jolloin olet kaikkein vireimmilläsi. Toiset pystyvät keskittymään parhaiten heti aamusta siinä missä toiset tarvitsevat vähintään kolme kuppia kahvia ennen kuin yksikään ajatus liikkuu.

Aloita opiskelusessio aina samalla tavalla. Yksi hyvä menetelmä on tehdä itselleen rasti-ruutuun-lista, jonka käyt joka kerta läpi. Se voi pitää sisällään esim:

  • Opiskelusoittolista valmiina
  • Vesilasi vieressä
  • Kännykkä äänettömällä ja poissa käden ulottuvilta
  • Järjestys, jossa teet tehtäviä

Kannattaa myös aloittaa aina jostain helposta ja suhteellisen tutusta niin pääset vauhtiin. Aloittaminen on aina vaikeinta, mutta heti kun saat homman käyntiin, tiedostamaton mielesi kyllä hyppää kyytiin ja alkaa odottaa palkintoa, joka seuraa keskittyneestä työskentelystä ja tunteesta, että saat paljon aikaiseksi.

4 – Suunnittele etukäteen milloin ja mitä opiskelet

Suunnittelu vie toki aikaa, mutta toisaalta säästää sitä lopulta paljon enemmän, kun et joudu toistuvasti pähkäilemään, mitä sinun pitäisi tehdä seuraavaksi.

Suunnittele aina opiskelusi ainakin kahdella tai kolmella tasolla

  • Pitkän tähtäimen suunnitelma (6kk – 1 vuosi)
  • Keskipitkä (1 kurssi tai opintojakso)
  • Viikkosuunnitelma

Voit suunnitella tätäkin tarkemmin. Tärkeintä on saada ylimääräistä kuormaa pois työmuistilta niin, että sen ei aivojen ei tarvitse koko ajan neuvotella itsensä kanssa seuraavista tehtävistä tai toimista.

5 – Käytä menetelmiä ja opiskelutekniikoita, jotka tuottavat parhaita tuloksia

Opimme kaikki omalla tavallamme, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että voimme aina kehittyä ja löytää uusia puolia oppimisestamme. Kannattaa siis kokeilla ennakkoluulottomasti erilaisia tapoja oppia ja hyödyntää niistä parhaita jatkossakin.

Jos löydät opiskelustrategian, joka toimii juuri sinulle, kannattaa siitä pitää kiinni ja vakioida se osaksi työkalupakkiasi.

Jos haluat tutustua tarkemmin opiskelutapoihin ja niiden muodostamiseen, kannattaa tutustua kattavaan valikoimaan tuntejamme aiheesta >>

Kiitos lukemisesta ja hauskaa oppimista!