Takaisin

Hajautettu opiskelu on tehokkaan oppimisen kulmakivi

learning-techniques
· 4 min luku
Hajautettu opiskelu on tehokkaan oppimisen kulmakivi

Kuulostaako seuraava tapahtumasarja tutulta:

Aiot lukea kokeeseen yhteensä 10 tuntia ja koe on viiden päivän päästä. Suunnittelet opiskelu-urakkasi niin, että opiskelet joka päivä 2 tuntia ja käyt nappaamassa kokeesta kiitettävän.

Todellisuudessa havahdut viimeisenä iltana ennen koetta YouTuben äärestä myöntäen, että sinun on vihdoin aika aloittaa lukeminen. Luet kuusi tuntia aina aamutunteihin asti, mutta totuuden nimissä viimeisestä kahdesta tunnista ei ole paljoa muistikuvia. Heräät muutaman tunnin unien jälkeen ja yrität vielä aamupuurolla lukea muistiinpanojasi muutamaan otteeseen läpi.

Jokainen opiskelija tuntee varmasti tämän ilmiön. Pääsisimme paljon helpommalla, kun vain kykenisimme noudattamaan alkuperäistä suunnitelmaamme ja opiskelisimme aiheen pienissä osissa. Tämä taktiikka olisi myös merkittävästi tehokkaampi muistamisen ja oppimisen kannalta.

Hajautettu opiskelu on kerta toisensa jälkeen osoitettu yhdeksi eniten opiskelumenestyksen kanssa korreloivaksi opiskelumenetelmäksi.

Syitä tähän löytyy lukuisia:

1 – Vireystilan ylläpito

Aivomme ovat aivan huikea kokonaisuus, mutta eivät nekään ihan kaikkeen pysty. Esimerkiksi tiedon vastaanottaminen ja tallentaminen muuttuu sitä työläämmäksi, mitä enemmän ja pidempään sinne yrittää tunkea tavaraa lyhyen aikaikkunan sisällä.

Juuri tästä syystä kognitiivisesti haastavat asiat eivät oikein luonnistu enää illasta. Aivot ovat joutuneet työskentelemään jo täyden päivän ja kaipaisivat lepoa ja mahdollisuutta päästä järjestämään opittua rauhassa. Vastaava ilmiö tapahtuu pitkissä opiskelusessioissa. Tarkkaavaisuutemme herpaantuu ja joudut käyttämään yhä enemmän ja enemmän tahdonvoimaa keskittymiseen.

2 – Tiedon jäsentyminen

Informaatio ei myöskään enää tartu tietyn saturaatiopisteen jälkeen tehokkaasti erityisesti, jos opiskelet toistuvasti samaa aihepiiriä. Pitkissä sessioissa saatat siis opiskella periaatteessa turhaan eikä uusi tieto enää ota tarttuakseen.

Hajautettu opiskelu ehkäisee informaatioähkyn ja mahdollistaa aivoille ajan tietojen jäsentämiseen ja järjestelyyn. Opitun tallentuminen pitkäkestoiseen muistiin tapahtuu oppimisessioiden välissä levossa ja nimenomaan sessioiden välinen aika ja kertaamisväli ratkaisevat, kuinka paljon tiedosta jää pysyvästi muistiin. Opittu tieto unohtuu pikkuhiljaa, mutta tasainen kertaus mahdollistaa sen palauttamisen ja muistijäljen vahvistamisen.

3 – Stressin lieventäminen

Pieni määrä stressiä on aina paikallaan silloin kun teemme jotain vaikeaa aikarajoituksien puitteissa. Stressi parantaa suorituskykyä ja auttaa suuntaamaan tarkkaavaisuutta.

Krooninen stressi ja siitä seuraava suoranainen paniikki sen sijaan eivät auta sinua oppimistavoitteidesi saavuttamisessa. Hajautettu opiskelu ei poista kokonaan kokeen aiheuttamaa stressiä, mutta hajauttaa sen sessioiden mukana pidemmälle aikavälille, ja mikä parasta, poistaa viimeisen illan ja koeaamun paniikkireaktiot. Sanomattakin selvää, että menet varmasti kokeeseen mieluummin virkein mielin ja rentona kuin täydellisessä paniikissa.

4 – Ajanhallinta

Ajoittamalla oppimissessiot lyhyisiin pätkiin otat samalla aikataulusi haltuun. Saattaa olla, että huomaat ensimmäisten sessioiden aikana, että tarvitset paljon enemmän aikaa kuin olit alun perin suunnitellut, tai päinvastoin huomattavasti vähemmän.

Voi myös olla, että huomaat, mitkä alueet vaativat enemmän kertausta, ja mitkä luonnistuvat jo hyvin. Näin sinulla on edelleen reilusti aikaa reagoida ja muokata aikatauluasi tilanteen mukaan.

Eikö olekin erikoista, että harjoittelemme lähes kaikkea muuta kuin formaalia opiskelua hajautetun oppimisen avulla? Olisi esimerkiksi erittäin omituinen ajatus harjoitella jalkapalloa pelaamalla kerran kuukaudessa 8 tuntia putkeen.

Sen sijaan kaksi tunnin treeniä viikossa tuntuu aivan normaalilta tavalta kehittyä harrastajatasolla. Vastaavasti kuvittele teatteriesitystä, jonka näyttelijät harjoittelisivat näytelmän läpi ensimmäistä kertaa kenraaliharjoituksissa jatkaen pikkutunneille asti.

Näin hajautat opiskelusi

Opiskelun ajallinen hajauttaminen tuntuu itsestään selvältä, mutta jää käytännössä kovin usein tekemättä ainakin seuraavista sysistä:

  1. Opiskelu ja erityisesti sen aloittaminen on vaikeaa ja epämotivoivaa
  2. Perinteinen opetustapa kannustaa oppimaan yhden asian kerrallaan ja siirtymään seuraavaan. Kertaukselle ja aktiiviselle mieleen palauttamiselle ei jää aikaa
  3. Massiiviset sessiot juuri ennen koetta tai tenttiä tuntuvat tehokkailta, sillä iso osa tiedosta on pinnalla työmuistissa. Ne eivät kuitenkaan jäsenny tehokkaasti.

Ongelma on siis erityisesti käytännön tasolla, kun lykkäämme opiskelua viimeiseen tilaisuuteen asti. Muuttamalla opiskelurutiinejasi saat huomattavasti paremmin aloitettua intensiivisen työskentelyn ja myös keskityttyä oleelliseen. Aluksi minkä tahansa uuden rutiinin omaksuminen on haastavaa, mutta toistojen kautta huomaat uusien tapojen iskostuvan yllättävän nopeasti.

Pyri ainakin toteuttamaan ja kehittämään seuraavia kokonaisuuksia omassa opiskelussasi, mielellään yksi kerrallaan:

  • Suunnittele aina opiskelukalenterisi etukäteen ainakin kahdella eri aikatasolla: pitkän tähtäimen suunnitelma ja tavoitteet sekä päiväsuunnitelma.
  • Suunnittele jokaiselle opiskeluaiheelle seuraavat kokonaisuudet. Näin varmistat, että aihe tulee opiskelun lisäksi myös kerrattua.
    • Opiskeluvaihe
    • Muistiinpanot ja mieleen painaminen
    • Kertaus ja mieleen palauttaminen
  • Käytä opiskelutekniikoita, jotka kannustavat aktiiviseen oppimiseen ja aikavälikertaukseen. Oppimiskortit ja itsetestaus ovat parhaita näistä.
  • Käytä valtaosa kertausajastasi niiden aiheiden parissa, joita et vielä osaa täysin. Tässä työssä oppimiskortit ovat myös hyvä tuki.
  • Pyri opiskelemaan vakioituina ja ennalta suunniteltuina ajankohtina.
  • Älä suotta opiskele kaikkea lineaarisesti alusta loppuun, vaan siirry dynaamisesti tehtävätyypeistä toiseen tai vaikka kokonaan toiseen aiheeseen. Tämän on havaittu olevan aivojen oppimisen kannalta tehokkain menetelmä.
  • Kukaan ei kerkeä tehdä kaikkea täydellisesti. Optimoi ajankäyttösi ja kertaa aiheet läpi mahdollisimman nopeasti. Priorisoi tärkeimpiä aiheita.

Tarkemmin hajautettuun opiskeluun voit tutustua kurssillamme Tehokkaimmat opiskelutekniikat.

Kiitos lukemisesta ja hauskaa oppimista!